Suomen kokeneimpiin uravalmentajiin lukeutuva Pilvi Nybom InCoachingista kokosi parhaat vinkkinsä verkostoitumiseen työnhakijan näkökulmasta.

Iso osa työnhausta on ns. piilotyönhakua. Tiedosta, että vain noin 20 % työpaikoista päätyy avoimeen julkiseen hakuun, ja loput työpaikoista täytetään muita reittejä pitkin, niin sanottuina piilotyönhakuna.

Miten sitten päästä käsiksi näihin lymyäviin mahdollisuuksiin? Isoilta osin piilotyönhaussa on kyse omien verkostojen, jo olemassa olevien verkostojen tai työnhaussa syntyneiden verkostojen, hyödyntämisestä osana työnhakua.

Tässä sinulle 10 vinkkiä, miten hyödyntää verkostoja työnhaussa. Toivon, että näistä vinkeistä on sinulle apua.

1. Mieti keitä kaikkia ammatilliseen verkostoosi kuuluu. Aika moni valmennettavani on yllättynyt, kuinka paljon laajempi oma ammatillinen verkosto onkaan, kuin mitä aluksi ajatteli. Oma verkosto voi koostua mm. tutuista, asiakkaista, yhteistyökumppaneista, henkilöistä joihin on tutustuttu työnhaun aikana, entisistä ja nykyisistä työtovereista, opiskelukavereista etc. Keitä sinun verkostoosi kuuluu?

2. Kokoa verkosto yhteen paikkaan. Tässä hyvänä apuvälineenä voi toimia esimerkiksi Linkedin tai Excel. Huolehdi muutenkin, että kaikki tuntemasi ihmiset ovat Linkedin-kontakteinasi.

3. Tee oma työnhaku näkyväksi. Kerro sopivissa yhteyksissä, mitä olet etsimässä. Tämä on helpompaa, jos olet työtön työnhakija. Työssä olevalle tämä on haasteellisempaa.

4. Ole läsnä sosiaalisessa mediassa. Tämä kuuluu tämän päivän moderniin työnhakuun – läsnäolo somessa on hyödyllistä. Lisäksi sosiaalisessa mediassa verkostoituminen voi olla joillekin luontevampaa.

5. Hankkiudu paikkoihin, joissa voi verkostoitua. Rakenna työnhaussa koko ajan myös uutta verkostoa muun muassa osallistumalla alan tapahtumiin. Muistathan, että verkostojen rooli nykytyöelämässä on muutenkin kasvanut.

6. Osaa kertoa omasta osaamisestasi napakasti ja myyvästi. Pidä huolta, että ns. ”hissipuhe” (oma lyhyt myyntipuheesi) ja hakupaperit ovat kunnossa ja helposti esiteltävissä eteenpäin. Muista että CV on ensimmäinen työnäytteesi rekrytoijalle.

7. Älä pyydä suoraan työtä, vaan kysy vinkkejä.  Verkostosta voi kysyä vinkkejä, keneen kannattaisi olla yhteydessä. Huomioi, että piilotyönhaussa oleellisia eivät usein ole omat kontaktisi, vaan heidän kontaktinsa.

8. Työnantaja etsii sopivan osaamisen ja persoonan yhdistelmää, mutta AINA myös sopivaa asennetta ja motivaatiota. Kannattaa siis varmistaa, että nämä näkyvät kaikessa työnhaussasi, myös piilotyönhaussa.

9. Ole kärsivällinen. Nämä paikat tulevat vastaasi, kun aika on oikea ja tarve uudelle tekijälle aktivoituu.

10. Ole aktiivinen työnhaussasi ja anna sen näkyä. Usko itseesi ja siihen, että uusi paikka löytyy kyllä. Muista, että piilotyönhaussa saatat olla jopa ainoa hakija.

Kaikkea hyvää ja onnea syksyn työnhakuun!

Pilvi Nybom
Business/Career Coach – InCoaching  Oy

InCoaching on innovatiinen valmennusyritys, joka on erikoistunut ura- ja uudelleensijoittumisvalmennuksiin. InCoaching tarjoaa myös henkilökohtaista uravalmennusta, kalenteritilanteen salliessa. Jos kiinnostuit juuri sinulle räätälöidystä uravalmennuksesta, ota yhteyttä info@incoaching.fi Jos haluat säännöllisesti vinkkejä uraan ja työnhakuun sekä työelämään liittyen, niin seuraa InCoachingia Facebookissa.