Henkilöbrändäyksen, vaikuttajaviestinnän ja digitaalisen myynnin asiantuntija Jarkko Sjömanin uskoo, että jatkuva kehittyminen on tärkeimpiä asioita tulevaisuuden työelämässä. Ilman tahtotilaa kehittyä, ei hänen mukaansa ole mahdollista menestyä työmarkkinoilla.

– Kehitä jatkuvasti itseäsi, sillä et voi olettaa, että muutaman vuoden päästä olet enää haluttu sillä mitä olet nyt. Yrittäkää voittaa itsenne ja olla entistä parempia, Sjöman kannustaa.

Jarkko on ottanut omaksi inspiraation lähteekseen diginatiivit nuoret.

– Jos en pysy kartalla uusista kanavista, tulee se päivä, jolloin puoli miljoonaa seuraajaa Instagramissa haalivat nuoret astuvat työelämään ja valjastavat käyttöönsä nämä verkostonsa ja valitsevat työpaikkansa, jään jalkoihin, Jarkko pohtii.

Nosta osaamisesi framille

Tehdäksesi osaamisesi tunnetuksi, ala pitää siitä meteliä. Aloita ottamalla haltuun jokin uusi sosiaalisen median kanava, esimerkiksi Twitter.

– Uuden somekanavan haltuunotto on päätös. Mitään sosiaalisen median kanavaa ei voi oppia ulkopuolelta. Et voi sanoa, että Twitter on tyhmä, jos et tiedä miten se käytännössä toimii, Jarkko huomauttaa.

Uuden kanavan opiskelua ja tutustumista varten onkin hyvä varata kunnolla aikaa.

– Kiinnostus saattaa lopahtaa jos et malta rauhassa opetella. Sopiva tahti tutkia esimerkiksi Twitterin sisältöjä ja postata omia on noin kolme kertaa päivässä, aamulla, lounaalla ja illalla, Jarkko neuvoo.

Mitä minä siellä uudessa somekanavassa sitten jakaisin?

– Ala pitää vaikka blogia. Itse kirjoitan lyhyitä muistiinpanoja puhelimellani sitä mukaan kun ajatuksia tulee, tyypillisesti työmatkoilla. Ne on sitten kätevä kirjoittaa puhtaaksi myöhemmin.

Tulevaisuudesta ei kukaan tiedä

Tulevaisuuden työmarkkinoista ja työtehtävistä puhutaan ja kirjoitetaan mediassa säännöllisesti. Arveluita ja skenaarioita siitä, minkälaisia töitä ja aloja tulevaisuudessa siintää, on runsaasti, mutta miltä tulevaisuus lopulta näyttää, ei tiedä kukaan.

– Me emme edes tiedä niitä ammatteja, joita kymmenen vuoden päästä on olemassa. Siksi itsensä kehittäminen on niin tärkeää. Joka päivä on mahdollisuus innostua jostakin uudesta, lähteä kehittämään itseään ja päivittää omaa osaamistaan ja sitä kautta olla houkuttelevampi työmarkkinoilla, kannustaa Jarkko.

Hän kehottaa jokaista tutkimaan ympäröivää maailmaa, hakemaan oppia ja kehittymään pärjätäksemme työmarkkinoilla.

– Eräs tamperelainen startup-yrittäjä totesi lähdettyään Piilaaksoon, että menestyäkseen siellä, hänellä olisi jo pitänyt olla henkilöbrändi. Tämä on tulevaisuutta meidänkin työmarkkinoillamme. Oma halumme olla parempi ja rakentaa oma digitaalinen henkilöbrändimme määrittää sen, miten pärjäämme, Jarkko visioi.

 

Tämä on toinen osa henkilöbrändäystä käsitelleen, maaliskuussa Helsingissä pidetyn Monster Klubi-työnhakutapahtuman annista. Ensimmäinen osa löytyy täältä.

Mirva Puranen
Monster.fi