Kiireisen työelämän keskellä loma tulee yleensä enemmän kuin tarpeeseen. Loman merkitystä ei kannata aliarvioida. On tärkeä ladata akkujaan, rentoutua, pitää hauskaa ja tehdä mahdollisesti jotain arjesta poikkeavaa.

Rentoutumisen lisäksi loma-aika tarjoaa kuitenkin myös mahdollisuuden uusien suunnitelmien tekemiseen. Rentoutuneessa olotilassa, poissa työmoodista, on helpompi tarkastella omaa elämäänsä kokonaisuutena ja ideoida tulevaa.

Miten viimeisin noin vuoden ajanjakso on sujunut? Mitä seuraavaksi?

Lomalla on hyvää aikaa tehdä tilinpäätös omasta elämästään vetämällä yhteen esimerkiksi viimeksi kulunutta vuotta:

Millaista edistystä olet saanut aikaan vuoden aikana?

Missä olet onnistunut ja missä puolestaan et?

Kuinka innostunut olet ollut nykyisessä työssäsi?

Nykyiseen työhösi liittyen kannattaa esittää seuraavat kysymykset:

Mistä nykyisessä työssäsi pidät?

Mitä haluaisit mahdollisesti muuttaa?

Minkä asian muuttaminen voisi lisätä yleistä tyytyväisyyttäsi?

Lomalla on aikaa haaveilulle

Lomat ovat mitä mainiointa aikaa myös haaveilulle ja unelmoinnille. Työympäristöstä irrottautuminen voi auttaa näkemään ja löytämään uusia mahdollisuuksia odottamattomistakin paikoista.

Jokaiselle tekee hyvää aika ajoin pysähtyä miettimään, mitä oikeasti haluaa työuraltaan ja elämältään. Kuinka kaukana sinä olet tällä hetkellä omasta ideaalitilanteestasi?

Tulevaisuutta pohtiessasi, voit avata itseäsi muutokselle esittämällä seuraavat kysymykset:

Jos saisit nyt mahdollisuuden aloittaa työurasi alusta, mitä tekisit?

Kuinka realistista olisi muuttaa suuntaa nykyisestä?

Mitä uuden suunnan ottaminen vaatisi?

 

Pidä mielessäsi, että olet ansainnut työuran, joka oikeasti sopii sinulle. Voit helpottaa omaa asennoitumistasi muutokseen paitsi tutkimalla erilaisia mahdollisuuksia, lukemalla työuraan ja muutoksen tekemiseen liittyvää kirjallisuutta.

Hyviä vinkkejä löydät vaikkapa täältä.

 

Lähde: www.monster.co.uk