YTK-Yhdistyksen ja Monsterin yhdessä järjestämässä Rekrypäivässä kuultiin ManpowerGroupin Right Management -yksikössä uravalmentajana toimivan Katariina Tillgrénin ajatuksia kiinnostavan CV:n rakentamisesta.

Hän painotti CV:n merkitystä työnhaussa ja korosti sen olevan yhä rekrytoijan tärkein työkalu, huolimatta esimerkiksi videoiden yleistymisestä osana rekrytointiprosesseja.

Tässä Katariinan puheenvuorosta poimittuja käytännön vinkkejä rekrytoijan huomion herättävän CV:n laatimiseksi.

Vinkit toimivaan ansioluetteloon

1. Muista valokuva – jäät paremmin rekrytoijan mieleen.

2. Älä karsi pituutta sisällön kustannuksella. Joskus useammankin sivun mittainen CV voi olla perusteltu.

3. Lisää CV:n alkuun yhteenveto keskeisestä osaamisestasi.

4. Tunnusta ja tunnista oma asiantuntijuutesi – luota itseesi ja osaamiseesi.

5. Käytä aktiivisia verbejä. Rekrytoijat pitävät siitä, että kuvailet osaamistasi tekemisen kautta.

6. Avaa aina tehtävänimikkeesi. Tehtäväsisällöt voivat olla ihan erilaiset eri yrityksissä vaikka titteli olisi sama.

7. Kuvaile saavutuksiasi esimerkiksi CAR-mallin avulla: challenge – action – result, eli mieti mitä haasteita olet työtehtävissäsi kohdannut, miten niissä toimit, ja muotoile lopputulos CV:lle saavutukseksi.

8. Muista myös niin sanotut siirrettävät työelämätaidot, esimerkiksi ongelmanratkaisu- tai asiakaspalvelutaidot, joista on hyötyä tehtävässä kuin tehtävässä.

Hyvän CV:n elementteihin voit tutustua myös täällä.

Vinkit kokosi Katariinan puheenvuoron pohjalta

Mirva Puranen
Monster.fi