ManpowerGroupin globaali työmarkkinabarometri on jälleen toteutettu Suomessa. Viisi prosenttia työnantajista uskoo lisäävänsä työvoimansa määrää, kun taas 11 % arvioi joutuvansa vähentämään henkilöstöään. Kuitenkin jopa 83 % vastaajista ennustaa työntekijämäärän säilyvän ennallaan. Positiivisimmat näkymät ovat Etelä-Suomessa.

Suomen työllistämisaikeiden indikaattori vuoden 2016 ensimmäiselle vuosineljännekselle on edelleen pakkasen puolella, -6 %. Vuoden takaiseen verrattuna oltiin silloinkin miinuksella 8 %, mutta jo kaksi seuraavaa kvartaalia ennustivat kesää kohti kasvua. Tätä selittävät osin lähestyvät kesätyöntekijärekrytoinnit.

Tietyt alat kasvavat, osa laskussa

Tietyt alat kuitenkin vetävät heikohkosta ennusteesta huolimatta. Esimerkiksi sähkö-, kaasu-, lämpö- ja vesihuollon alalla (+11 %) sekä teollisuudessa (+8 %) ja hotelli- ja ravintola-alalla (+3 %) ennustetaan henkilöstön lisäystä. Huonoimmat työllistymisnäkymät sen sijaan ovat kaivos- ja louhintatoimialalla (-15 %) sekä julkishallinnon, koulutuksen, terveys- ja sosiaalipalveluiden aloilla samoin kuin kuljetus-, varastointi, ja viestintäaloilla (indikaattorit kaikissa -14 %).

Eroa työllistämisaikeissa yrityksen koon mukaan tarkasteltuna ei juurikaan ole.

– Työllistämisnäkymät ovat heikoimmat keskisuurissa yrityksissä ja mikroyrityksissä. Alle 10 henkilöä työllistävissä yrityksissä ei ole tapahtunut muutosta vuoden takaiseen verrattuna. Start-upit saavat paljon julkisuutta, mutta niiden työllistävä vaikutus antaa vielä odottaa itseään, ManpowerGroup Suomen toimitusjohtaja Iikka Lindroos kommentoi.

Muualla Euroopassa työllistämisaikeet ovat Ranskaa lukuun ottamatta positiivisia. Esimerkiksi Ruotsin ja Norjan työnantajat suunnittelevat lisäävänsä henkilöstöään (indikaattori +5 %). Vahvimmat rekrytointiaikeet löytyvät Turkista (+19 %), Slovakiasta (+13 %) ja Unkarista (+11 %). Ulkomaille töihin haluavan kannattaakin suunnata katseensa näiden maiden työpaikkatarjontaan.

Vuosikehitys Suomessa kuitenkin parempaan päin

Vaikka 2016 alkuvuoden yleistason työllistämisnäkymät ovat heikot, on kehitys vuoden takaiseen kuitenkin parantunut kaksi prosenttiyksikköä.

Positiivisimman kehityksen ovat kokeneet Pohjois-Suomi sekä Länsi-Suomi, joiden työllistämisnäkymät ovat kohentuneet 14 prosenttiyksikköä. Sen sijaan Itä-Suomessa tilanne on huonontunut työllisyysnäkymien laskiessa 14 prosenttiyksiköllä.

 

Manpowerin työmarkkinabarometrin vuoden 2016 toisen kvartaalin tulokset julkistetaan 8.3.2016.

Voit ladata lisätiedot ja liitteet osoitteesta manpowergroup.fi/ajankohtaista1.

Kaikkien 42 maan tulokset ovat nähtävissä interaktiivisella työkalulla: www.manpowergroup.com/meos

Manpowerin tiedotteen pohjalta koonnut

Mirva Puranen
Monster.fi

Manpower Employment Outlook Survey
Suomessa nyt 14. kertaa julkistettu Manpower Employment Outlook Survey mittaa neljännesvuosittain työnantajien aikomuksia lisätä tai vähentää henkilöstönsä määrää seuraavan kvartaalin aikana. Barometri on lajissaan ainutlaatuinen: se on suurempi, laajempi, pitkäaikaisempi ja kattavampi kuin muut tutkimukset. Barometri lanseerattiin yli 50 vuotta sitten Yhdysvalloissa, ja se on yksi luotetuimmista työllistämisaikeita mittaavista tutkimuksista maailmassa. Manpower Employment Outlook Survey perustuu yli 58 000 julkisen ja yksityisen sektorin työnantajan haastatteluun 42 maassa. Suomessa haastateltiin 620 julkisen ja yksityisen sektorin työnantajaa. Kaikki haastatellut vastaavat samaan kysymykseen: ”Miten arvioitte henkilöstön kokonaismäärän toimipisteessänne kehittyvän seuraavien kolmen kuukauden aikana verrattuna meneillään olevaan kvartaaliin?”

Työllistämisaikeita kuvaava indikaattori (Net Employment Outlook) vuoden 2016 ensimmäiselle kvartaalille on Suomessa -6 %. Indikaattori saadaan, kun henkilöstömääränsä lisäämistä suunnittelevien työnantajien prosenttiosuudesta vähennetään henkilöstömääränsä vähentämistä suunnittelevien työnantajien prosenttiosuus.

ManpowerGroup
ManpowerGroup™ on maailman johtava henkilöstö- ja työvoimaratkaisujen kehittäjä ja tuottaja. Luomme innovatiivisia ratkaisuja yhdistämällä inhimillisen potentiaalin ja yritysten tavoitteet.  Tarjoomamme koostuu seuraavista brändeistä ja erikoistuneista palveluista: ManpowerGroup™ Solutions, Manpower®, Experis™ ja Right Management®. Yhdistämällä paikallisen osaamisen ja globaalit ratkaisut autamme asiakkaitamme menestymään 80 maassa ympäri maailmaa. ManpowerGroup on nimitetty 2015 World’s Most Ethical Company® -listalle, maailman eettisimpien yritysten joukkoon. ManpowerGroup on toimialansa ainoa yritys, joka on saanut tunnustuksen viitenä peräkkäisenä vuotena.