Monster toivottaa hyvää naistenpäivää!

Naisten on hyvä pitää yhtä työelämässä. Viime vuosina esimerkiksi naisverkostot ovat kasvattaneet suosiotaan. Verkostoista on mahdollista saada eri alojen asiantuntija- ja sparrausapua sekä vertaistukea työelämään. Moni urallaan tukea tarvitseva on myös hankkinut itselleen mentorin. Mentori on urallaan kokeneempi sparraaja, joka jakaa hiljaista tietoa ja ohjaa löytämään oikealle polulle sekä tarvittaessa osaa myös kyseenalaistaa ja tarjota erilaisia näkökulmia.

Mentorointi perustuu luottamukselliseen vuorovaikutukseen ja sen keskeisenä tavoitteena on edistää oppimista ja osaamista sekä tukea mentoroitavan eli aktorin ammatillista kasvua. Suomen Mentorien mukaan mentorin ja aktorin ei välttämättä tarvitse olla samalta alalta. Usein voi olla jopa hyväksikin, jos mentorilla on hieman erilainen tausta. Erilaisuus voi avata täysin uudenlaisia näkökulmia työnhakuun ja työelämään.

Hae mukaan naisten mentorointiohjelmaan

Naistenpäivän kunniaksi Iltalehti käynnistää naisille suunnatun mentorointiohjelman, jossa ääneen pääsee neljä erilaista ja omalla alallaan vaikuttavaa naista.

Mentorointiohjelmassa on mahdollista päästä päiväksi sparraamaan ajatuksiaan ja urasuunnitelmiaan valitsemansa mentorin kanssa. Myös Monster on mukana yhteistyössä ja tarjoaa päivään uravalmennusta.

Mentoreina toimivat:

Valitse itsellesi juuri sinua puhuttavin mentori ja hae hänen oppilaakseen. Voit hakea ystäviesi kanssa tai yksin. Kerro videolla, miksi juuri sinä tarvitset päivää, joka opastaa katsomaan elämässä oikeaan suuntaan ja löytämään oikea suunta omalle uralle.

Päivä toteutetaan kokonaisuudessaan Helsingissä toukokuun 2019 aikana ja se sisältää tapaamisen mentorin kanssa, uravalmennusta yhteistyössä Monsterin kanssa, valokuvauksen esimerkiksi some-profiilia varten sekä hemmottelua ja halutessaan hotelliyön Helsingissä.

Katso lisätiedot ja hae mukaan

Osana Almaa haluamme olla mukana rakentamassa entistäkin tasa-arvoisempaa Suomea ja siksi naisille suunnattu ohjelma, jossa mentoreina toimivat omalla alallaan vaikuttavat naiset, on tärkeä teko.