Kaikki ovat kuulleet tarinan henkilöstä, joka työllistyy aina vaivattomasti ja pystyy valitsemaan mieluisimmat työtarjoukset. Hieno tarina hänen kannaltaan, mutta nyt keskitymme todellisuuteen!

Elämää sävyttää värikäs kirjo erilaisia tunteita yllättymisestä turhautumiseen ja onnistumisista epätoivoon. Eniten ahdistusta tuottaa tilanne, joka vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen ja jokaiselle elämän osa-alueelle. On tavallista, että myös urakysymyksiin ja työnhakuun liittyy tunteiden vuoristorata. Uravalinnoissa ja työnhaussa negatiivisia tunteita voi herättää niihin liittyvä muutos ja tietämättömyys lopputuloksesta. Osaamisesta kertominen työhaastattelutilanteessa voi tuntua vaikealta ja stressaavalta, vaikka juuri silloin onnistuminen olisi tärkeintä. Tunteet ja tavoitteet eivät siis aina kulje samaa polkua. Toisaalta tunteet saavat meidät myös valmistautumaan tuleviin haasteisiin, joten nyt hyviin uutisiin.

Tunne on harvoin vain ongelma, mutta se voi olla usein voimavara. Uravalinnoissa ja työnhaussa haasteena on negatiivisena koetun tunteen suuntaaminen oikeanlaiseen toimintaan. Miten sinä suuntaat haastavat tunteesi – hyödylliseen vai haitalliseen toimintaan? Uusimman tiedon mukaan tunteiden säätely onnistuu parhaiten, kun se tapahtuu etukäteen. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tuleva työnhakutilanne järkeillään ja siihen totuttaudutaan etukäteen, jolloin tilanteen kohdatessa on helpompi toimia tavoitteen mukaisesti.

Askel eteenpäin – negatiivisen tunteen muuttaminen hyödylliseksi toiminnaksi

Mennään hetkeksi sivuun urakysymysten ja työnhaun maailmasta. Urheilumaailmassa on loputtomasti esimerkkejä tunteiden suuntaamisesta hyödylliseen toimintaan. Useimmat lajit jopa edellyttävät haastavia tunteita, jotta niissä voi menestyä. Esimerkiksi pikajuoksussa harjoittelu jaetaan kahteen osaan. Tarkoituksena on opettaa ensinnäkin juoksemaan mahdollisimman rennosti, jotta juoksemisen kannalta oikeat lihakset saadaan käyttöön. Toiseksi harjoittelun tehtävänä on kehittää asennetta väsymystä ja rasitusta kohtaan. Näin ollen harjoittelun kautta negatiivisena koetut tunteet antavat lisää vauhtia ponnistuksille.

On siis aika kaivaa esiin urheilija-asenne. Totuus on, että useimmat taidot ovat haastavia ennen kuin ne helpottuvat, eivätkä uravalinnat tai työnhaku ole tästä poikkeuksia. Kuten juoksijoilla, oikeanlainen harjoittelu maksaa itsensä takaisin myös työnhaussa ja uravalintojen kohdalla. Urheilumaailmassakaan ei menesty se, joka harjoittelee eniten, vaan se joka harjoittelee eniten oikein. Laatu korvaa määrän. Myös valmentaja ja tuki ovat tässä kohtaa elintärkeitä. Miksi Usain Boltillakin olisi muuten 3 henkilökohtaista henkistä valmentajaa?

Pelkkä hakemusten lähettely ja ansioluottelon viilaaminen takaa nykyään työpaikan vain harvalle. Tyytyminen tähän voi altistaa epävarmuudelle ja epäonnistumisille ja välttää tekemästä niitä asioita, jotka voisivat mahdollistaa työllistymisen, uralla etenemisen ja erottumisen muista hakijoista.

Uravalinnoissa ja työnhaussa on tärkeää erottaa henkilökohtainen ja ammatillinen minä. Palkkaisitko sinä ihmisen, joka hermoilee ja harmittelee jo ensitapaamisella? Asiantuntijuutesi brändääminen, verkostoituminen, osaamisen esille tuominen ja kiinnostuneisuuden osoittaminen voivat olla esimerkiksi niitä ammatillisen minän osa-alueita, joita harjoittelemalla uramaailman kilpajuoksussa pärjää. Jos et ole vielä aloittanut, on syytä käydä toimeen! Asenne haastavia tilanteita kohtaan erottaa yksilöt toisistaan niin urheilumaailmassa kuin urakysymyksissä ja työnhaussakin.

Kokemusten kautta voittoon. Työnhakuun kannattaa asennoitua kuin urheiluun. Kokeile. Epäonnistu. Opi. Kokeile. Onnistu. Näitä taitoja tarvitset myös työelämässä.

Kysymykset, jotka kaikkien tulisi kysyä itseltään:

Kirjoittaja: Henri Huovinen / Urasparraaja / Ohjausosuuskunta Ote

Ohjausosuuskunta Otteesta löydät ohjausalan ammattilaiset avuksesi rakentamaan opintojasi, työuraasi ja onnellista elämää. Kun kaipaat sparrausta urallesi laita viestiä henri.huovinen@ohjausote.com, niin soitamme sinulle seuraavana arkipäivänä. Tarjoamme sinulle ilmaisen konsultointiajan ja kerromme kuinka voimme auttaa.