Tämän vuoden Tuska-festivaalilla Monster tarjosi puheohjelmaa Unexpected Paths -teemalla Solmusalin Tuska Förümissa. Omasta urastaan pääsivät kertomaan Belzebubs-sarjakuvan luoja JP Ahonen, Finnvoxin masteroija-legenda Mika Jussila sekä omalaatuisista levynkansista ja kokeellisesta taiteestaan tunnettu graafikko Jean-Emmanuel “Valnoir” Simoulin.

Sarjakuvabändi auttoi burnoutin partaalta somesuosioon

Freelancerina toimivan Jussi-Pekka ”JP” Ahosen Villimpi Pohjola -sarjakuvaa on julkaistu Aamulehdessä vuodesta 2003. Sarjakuvien lisäksi Ahonen tekee myös kuvituksia mm. kustantajille, sanoma- ja aikakauslehdille. Ahosen luoma Belzebubs on kuitenkin esimerkki siitä, minkälaisia vaikutuksia ”oman juttunsa” löytämisellä voi parhaimmillaan olla.

Black metal -bändin arkea humoristisella otteella kuvaava Belzebubs oli alkujaan Ahoselle eräänlainen ”terapiaprojekti”, joka syntyi syksyllä 2015, kun taitelija paini työuupumuksen ja masennuksen kanssa. Piirtämisestä ei tullut mitään ja uusia ideoita oli vaikea keksiä. Työn vastapainoksi Ahonen päätti osallistua somessa kiertävään Inktober-haasteeseen, jossa lokakuun jokaisena päivänä julkaistaan yksi piirros. Haasteen ideana on piirtää omaksi ilokseen sekä kehittää piirrostaitojaan.

Alun perin some-haasteeseen luodut söpöt black metal -hahmot saivat sosiaalisessa mediassa kuitenkin suuren suosion, mikä yllätti taiteilijan itsensäkin. Vaikka massasuosion huonona puolena on usein vihakommenttien lisääntyminen, ei Belzebubs ole Ahosen peloista huolimatta saanut juurikaan negatiivista palautetta. Nykyään sarjakuvaa seuraa sadat tuhannet fanit ympäri maailmaa ja yli genrerajojen.

Sarjakuva on sittemmin saanut poikkitaiteelliset mittasuhteet, sillä Belzebubs-bändi on julkaissut myös omaa musiikkia sekä musiikkivideoita, bändin esikoisalbumi ylsi jopa Suomen fyysisen levymyynnin ykköseksi. Jos resursseja olisi enemmän, Ahonen haluaisi tuoda Belzebubs-bändin livekeikalle Gorillazin tyyliin tai toteuttaa hahmoista animaatioelokuvan.

Masteroijan työ on muuttunut digitalisaation myötä

Finnvox-studiolla masteroijana työskentelevä Mika Jussila on 35-vuotisen uransa aikana ehtinyt masteroida huimat 6000 albumia. Alalle Jussila päätyi omien sanojensa mukaan siksi, ettei jaksanut harjoitella soittotaitoa, joten musiikkialan tekninen puoli veti puoleensa.

Mitä masteroija tekee työkseen?

Musiikkituotannon jälkiprosessiin kuuluu äänen masterointi, jossa äänimaailmaa tasapainotetaan, yhtenäistetään sekä saatetaan äänenvoimakkuus standardien mukaiselle tasolle. Masterointia voi kutsua ikään kuin viimeiseksi silaukseksi, jonka jälkeen ei tehdä enää taiteellisia muutoksia, vaan äänite on valmis tuotantoon.

Itse ala sekä masteroijan työ ovat muuttuneet tekniikan kehittymisen myötä valtavasti. Kun Jussila aloitti työnsä Finnvoxilla vuonna 1984, työnkuvaan kuului vinyylin kaivertamista. Tämän jälkeen formaatti muuttui CD-levyksi. Nykyään lähes kaikki musiikki on digitaalisessa muodossa. Digitaalisuus on muuttanut alaa, sillä aikaisemmin kaikki kopiot olivat fyysisiä kappaleita ja bändit tulivat paikan päälle, mukaan masterointiprosessiin. Jussilan mukaan nykyään tiedostojen siirtely on helpompaa, mutta ei niin hauskaa, koska bändejä tapaa enää harvoin kasvotusten, mikä vähentää henkilökohtaista otetta.

Onko genrellä väliä, täytyykö masteroijan pitää työstämästään musiikista?

Vaikka Jussila on tehnyt paljon töitä metallibändien parissa, hän ei valikoi asiakkaitaan genren mukaan, se on myös osoitus ammattitaidosta. Tiettyjen bändien kanssa on helppo työskennellä, koska yhteistyötä on tehty vuosien varrella paljon. Kuitenkin Jussila arvostaa myös nuorten kanssa työskentelyä, koska kokee, että heitä voi aidosti auttaa ja antaa konkreettisia vinkkejä. Nykyajan nuoret bändit ovat myös todella hyvin perillä äänestä ja sen vaatimuksista – kilpailua on niin paljon, että menestyäkseen on tuotettava laadukasta jälkeä.

Musiikki on Jussilalle sekä työ että intohimo, parhaimmillaan hän on innostuessaan täysillä asioista. Musiikkifanille työ, jossa viilataan musiikkia parhaimmilleen, sopii täydellisesti.

Laura Vähähyyppä haastattelee masteroja Mika Jussilaa.

Luumurskaa ja ihmisverta – levynkansitaidetta taiteilijan ehdoilla

Ranskalaisen Metastazis-studion perustaja Jean-Emmanuel ”Valnoir” Simoulin kieltäytyy tanssimasta asiakkaiden pillin mukaan. Studion verkkosivuilla vierailijaa odottaa taiteilijan vuonna 2006 kirjoittama suorasukainen julistus, joka kertoo, että heillä ”Asiakas ei ole kuningas” ja kuinka täältä on turha odottaa graafikkoa, jonka kanssa lopputulosta veivataan yhdessä kompromisseja tehden.

Julistuksen mukaan studio tuottaa kokonaisuuksia, joiden pienimpiäkään yksityiskohtia ei muuteta asiakkaan toiveesta. Asiakkaan on luotettava taitelijan näkemykseen. Valnoirin itsensä mukaan tällä tyylillä saa asiakkaakseen vain mukavia henkilöitä.

Tämän jälkeen ketään tuskin yllättää, että Valnoir ei työskentele kaupallisessa yritysmaailmassa, vaan on suuntautunut lähinnä musiikin eri alakulttuureihin, kuten esimerkiksi noiseen, industrialiin ja black metaliin. Valnoir onkin tehnyt yhteistyötä yli 150 bändin kanssa, esim. Paradise Lost, Amorphis, Behemoth ja Lost Society.

Valnoirin töissä näkyy taiteilijan kiinnostus erilaisiin uskontoihin ja ismeihin, sekä vaikutukset taiteen eri tyylisuuntauksista. Välillä täydellisen lopputuloksen saamiseksi käytetään äärimmäisiäkin tekniikoita, esimerkiksi julisteita varten maalia on tehty Valnoirin omasta verestä sekä murskaamalla ihmisen luita. On tilanteita, jolloin Photoshop ei vain riitä – bändin jäsenen selkään oikeasti ommeltu kangastilkku on toki tehokeinona vaikuttavampi kuin sama lopputulos digitaalisesti tuotettuna.

Jean-Emmanuel “Valnoir” Simoulin esittelee töitään Tuska Förümissa.