Työn merkityksellisyys on korostunut erityisesti monissa viimeaikaisissa keskusteluissa. Työtä ei haluta kokea enää pelkkänä toimeentulona, vaan sen tulisi antaa tekijälleen paljon muutakin. Mielekkääksi koettu työ motivoi myös suorittaamaan tehtävänsä mahdollisimman hyvin.

Kysyimme heinä-elokuussa Monsterin verkkosivujen kävijöiden mielipidettä ominaisuudesta, joka heille itselleen on tärkeintä työssä.

Kyselyn mukaan työn sisältöä pidetään palkkaa tärkeämpänä. Ylivoimaisesti tärkeimmäksi kriteeriksi nousi kyselyn vastausvaihtoehdoista se, että saa tehdä työtä itseään kiinnostavien asioiden parissa (34 %). Seuraavaksi eniten arvostettiin sitä, että työstä saa asianmukaisen korvauksen (19,7 %).

Myös hyvää työyhteisöä (18,7 %) pidettiin lähes yhtä tärkeänä kuin palkkausta. Muita tärkeinä pidettyjä kriteereitä olivat riittävä vastuu ja vapaus (16 %) sekä jatkuva uuden oppiminen työssä (9,9 %).

Kyselyssä oli annettujen vastausvaihtoehtojen lisäksi mahdollisuus kertoa omin sanoin, mitä pitää tärkeimpänä työssä. Avoimissa vastauksissa nousi esille myös muita oleellisia asioita työelämässä, kuten esimerkiksi muiden auttaminen ja se, että saa riittävästi arvostusta työstään. Myös hyviä työaikoja ja viihtyvyyttä työpaikalla pidettiin merkittävinä.

Kyselyn tulokset kokonaisuudessaan

Mikä sinulle on tärkeintä työssäsi?

Kysely toteutettiin Monsterin Suomen verkkosivuilla heinäkuun ja elokuun 2017 aikana. Kyselyyn vastasi yhteensä 971 henkilöä. Kyselyn tulokset eivät edusta tieteellistä tutkimustietoa, vaan ovat Monsterin sivuilla tehtyjä mielipidemittauksia.