Työnhakijana erottuminen muiden hakijoiden joukosta ei vaadi taikatemppuja. Yksinkertaisimmillaan kyse on oman osaamisen, vahvuuksien ja motivaation esille tuomisesta ajatuksella laaditussa paketissa, ja tämän avulla varmistaa pääsy työhaastatteluun.

Ensin on kuitenkin tunnistettava edellä mainitut osa-alueet. Jokaisen työnhakijan on ennen yhdenkään työpaikan hakemista tärkeää tietää ja tunnistaa, mikä erottaa hänet muista. Mikä juuri sinussa on uniikkia, mitkä ovat juuri sinun vahvuutesi ja osaamisesi kulmakivet verrattuna muihin?

Tämän pohdinnan jälkeen voi lähteä miettimään, miten tuoda osaamisensa ja vahvuutensa esille siten, että tulee löydetyksi ja huomatuksi muiden työnhakijoiden joukosta.

Simppelit vinkit erottautumiseen työnhakijana

Tee taustatyösi huolella

Tutustu ennen hakemuksen laatimista yrityksen nettisivuihin, strategiaan, arvoihin, vuosikertomuksiin, sosiaalisen median profiileihin yms. Niistä saat arvokasta tietoa hakemuksen räätälöimistä varten.

Laadi jokaiseen hakuun räätälöity CV ja hakemus

Kokenut rekrytoija tunnistaa, jos hakemusta ei ole tehty juuri heidän avoimeen työtehtäväänsä. Eräs rekrytoija kertoi, että vain noin joka kymmenes paikkaa hakeneista oli räätälöinyt hakemustaan haettuaan asiakaspalveluhenkilön rooliin. Mieti siis, mikä on on keskeistä kussakin hakemassasi työpaikassa, ja peilaa hakemustekstisi niihin.

Muista tuoda esille motivaatiosi

Rekrytoijat haluavat nähdä ja kuulla, että olet innostunut hakemastasi työtehtävästä. Älä siis unohda kertoa, mikä sinua hakemassasi tehtävässä ja yrityksessä kiinnostaa ja innostaa.

Ole huolellinen täyttäessäsi hakulomaketta

Vaikka kuinka harmittaisi täyttää mitä erilaisempia työnhakulomakkeita, ajattele sitä välttämättömänä asiana työnhakuprojektissasi. Hyvin täytetty lomake auttaa sinua erottumaan joukosta ja edistää myös löydettävyyttäsi rekrytointijärjestelmässä.

Soita rekrytoijalle

Soita vain siinä tapauksessa, jos sinulla on jotakin sellaista kysyttävää, johon ei löydy jo vastausta työpaikkailmoituksesta, yrityksen nettisivuilta tai muutoin nopealla googlaamisella. Hyvä keskustelu jää mieleen, mutta niin jää huonosti valmisteltukin. Jatkoon pääset vaikket soittaisikaan, mikäli hakemuksesi on ajatuksella laadittu.

Nämä viisi asiaa kantavat jo pitkälle. Lisäksi voit linkittää hakemukseesi ammatilliset some-profiilisi jo valmiiksi, jotta niihin on helppo käydä tutustumassa. Osa rekrytoijista katsoo mielellään myös hakijoiden lähettämiä videoesittelyitä, vaikka niitä vielä käytetäänkin hyvin vähän.

Onnea työnhakuun!

Mirva Puranen
Monster